Haluttomuudesta

02.10.2014
Olen viime kuukausien aikana törmännyt useisiin kirjoituksiin seksuaalisesta haluttomuudesta ja ajattelinpa kantaa oman korteni haluttomuude kekoon. Haluttomuushan on aina mielletty vain naisten vaivaksi ja siitä puhutaan ikäänkuin se olisi vain kiusantekoa miehille.

Miesten haluttomuutta ei tunnisteta ja syytä etsitään usein toisesta naisesta ja minä en kelpaa sinulle enää -ajatuksesta. Mutta moniko tietää mistä puoliskan haluttomuus johtuu? Entä jos sille onkin ihan tavallinen ja jopa tylsä syy?

Otetaanpa pari esimerkkiä. Pekalla on vaimo ja kolme lasta. Pekka käy kokopäiväisesti töissä. Aamulla Pekka herää ja hoitelee yhden lapsista kouluun, sitten mennään kahdeksaksi tunniksi töihin. Töissä Pekalla on kiirettä ja paine lomautuksista. Kotimatkalla pitää käydä kaupassa kun vaimo unohti ostaa maidon. Kotona sitten syödään ja riidellään lasten kanssa siitä, ettei ruokapöydässä saa leikkiä. Vaimo patistaa viemään roskat ja kolaamaan pihan, lapset pyörii jaloissa ja pyytää apua legojen kokoamiseen tai läksyihin. Vaimo kiukuttelee kun Pekkaa haukotuttaa.

Illalla kun lapset on menneet nukkumaan Pekka nostaa jalat pöydälle ja haluaa rauhoittua hetken aikaa. Väsyttääkin mutta jos hetken tässä hengähtäisi. Vaimo istuu viereen ja kyselee josko Pekalla huvittaisi vähän leikkiä. Pekkaa ajatus kyllä kiehtoo, mutta kun niin väsyttää ja hän kieltäytyy. Vaimo tietysti säpsähtää, että mikä juttu tämä nyt on ja äkkipäissään alkaa syyttää toisesta naisesta ja siitä kuinka hän ei enää kelpaa! Pekka on väsynyt ja tuhahtaa.

Anna on kahden pienen lapsen äiti, vaimo ja intohimoinen käsitöiden harrastaja. Annan päivät kuluvat lasten kanssa touhuamiseen, siivoiluun, ruoanlaittoon, kaupassa käyntiin ja taas ruoanlaittoon. Kun mies tulee töistä kotiin, hän odottaa että ruoka on valmis ja koti puhtaana. Anna passaa miehelle ruoat nenän eteen, pyyhkii välillä lattialta ketsuppitahroja ja maitoa.

Mies menee katsomaan televisiota. Anna menee nostamaan pyykit narulle. Iltapala-aikaan hän huikkaa miestään avuksi, kun toinen lapsista on jumittanut itsensä syöttötuolin jalkoihin ja toiselle pitää vaihtaa vaippa. Mies huikkaa takaisin, ettei nyt ehdi kun on ratkaisevat hetket lätkämatsissa. Anna irrottaa lapsen ja vaihtaa vaipat, kutsuu miehenkin iltapalalle ja haukottelee, kun menee pienten kanssa pesulle. Mies katsoo televisiota ja näppäilee samalla tietokonetta.

Kun lapset vihdoin nukkuvat Anna istahtaa sohvalle ja aikoo jatkaa villasukkaa, jota on koittanut tehdä jo viikon. Mies tulee silittelemään Annan reittä ja koittaa suudella Annaa kaulalle. Anna kääntää päänsä pois ja sanoo ettei nyt.Mies kimpaantuu ja alkaa syytellä Annaa kiukkupussiksi. Anna vaikenee ja menee nukkumaan.

Kuten tarinoissa huomataan, molemmilla väsyminen arkeen on aiheuttanut haluttomuutta. Parisuhteen kiemuroissa kuten myös haluissa pitää löytää kompromisseja. Jos itse on aina kieltäytyvä osapuoli, voisi miettiä että miksi kieltäytyy?

Toistuva torjutuksi tuleminen satuttaa kumppania. Toisinaan voi hieman vähemmilläkin haluilla suostua ja nauttia läheisyydestä. On myös tärkeää, että arvostaa toisen panosta arjessa: kotona oleva puoliska on yhtä tärkeä kuin työssäkäyvä puoliska. Kiireinen elämä vaatii veronsa, mutta hyvä olisi varata kalenterista aikaa myös aikuisten yhteisiin hetkiin. Pieni lomamatka piristää kummasti, vaikka matka suuntautuisi omaan makuuhuoneeseen.

Luo makuuhuoneeseen tunnelmaa kynttilöillä, anna hierontaa, vain mielikuvitus on rajana. Sinä tunnet puolisosi paremmin kuin kukaan! (Naiset, tämä toimii myös miehiin). Pienet yllätykset pitävät virettä yllä, pieni tuhma tekstiviesti kesken päivän, pikku lahja silloin tällöin, yllätysruoka, treffi t... lista on loputon! Muista kuitenkin se, että se ei välttämättä juuri sillä hetkellä johda mihinkään leikkiin, mutta se on kuin laittaisi rahaa pankkiin. Kyllä se pankki sitten jonain päivänä taasen aukeaa ;) Uskaliaimmat saavat lähettää ajatuksia esimerkiksi siitä miten teidän parisuhteessa hoidetaan haluttomuutta.

Julkaistu alun perin Perhonjokilaaksossa.