Ollako vai eikö olla?

03.11.2014

Mietitäänpä hetki sellaista tilannetta että et saisi olla oma itsesi. Kotona sinun oletettaisiin olevan jotain muuta kuin olet, töissä ja harrastuksissakin ihmiset puhuisivat sinusta kuin sinulle vieraasta ihmisestä. Miltä se sinusta tuntuisi?


No, entäpä jos se olisi totta?



Nuori poika joka käy vielä koulua, menestyy siellä hyvin, on urheilullinen ja ollut aina ulospäinsuuntautunut ja iloinen. Ulkoisesti hän on kuin kuka tahansa muukin teini-ikäinen, mutta sisältä hän on rikki.

Hän huomasi jo ala-asteen aikana että hänen ihastuksensa olivatkin poikia, eikä tyttöjä niinkun häneltä odotettiin. Hän kävi asiaa usein mielessään läpi ja kahlasi netin keskustelupalstoja ja pian hän ymmärsi olevansa homo. Häntä sana pelotti, eikä hän halunnut uskoa sitä todeksi. Hän halusi siitä pois. Hän mietti usein itsemurhaa ja karkaamista. Hän koitti kovasti ”korjata” itsensä ja ihastua johonkin luokkansa tytöistä, mutta hän ei kokenut sellaisia tunteita mitä hän koki ihastuessaan poikaan. Yläasteelle siirryttäessä hän hyväksyi asian mutta halusi silti pitää sen salassa, koulussa kun pojista oli muutenkin hauskaa haukkua ja kiusoitella toisia homoiksi.

Kotona isä ja äiti kyselivät jo tyttöystävien perään ja ihmettelivät hänen vaikenemistaan. Äiti ajatteli ettei halunnut kertoa kaikkea vanhemmilleen ja isä ”vitsaili” että ”no kunhan sinusta ei homoa tule”, se satutti. Joskus vanhempiensa kanssa riidellessään hän mietti että hän huutaisi sen suoraan kaikille, ” OLEN HOMO”, mutta sai itsensä rauhoitettua ja mutisi itsekseen.
Äiti kertoi hänelle joskus haaveitaan siitä kuinka ihanaa on sitten kun hän on käynyt koulut ja töissä ja sitten tulee ihana vaimo ja lapsia ja piirteli vaaleanpunaisia kuvia huoneen täyteen. Häntä se ärsytti ja välillä hän itki pahaa oloaan, hän ei haluaisi pettää vanhempiaan eikä menettää heidän rakkauttaan.

Hänestä pidettiin ja koulun discoissa tytöt kilpailivat hänen huomiostaan. Hän selitteli innottomuuttaan sillä että haluaa keskittyä kouluun ja harrastuksiin.

Hän kävi iltaisin keskusteluita netin keskustelupalstoilla ja sai sieltä muutamia mukavia tuttujakin, niiden avulla hän jaksoi päivän eteenpäin. Palstalla hän kuuli lähialueella järjestettävästä sateenkaarinuorten tapahtumasta ja sinne hän halusi! Hän halusi nähdä muita samassa tilanteessa olevia ja ehkä löytää jotain ”säpinää”, siitä hän haaveili, että rakastuisi ja saisi vastarakkauttakin!

Tapahtuma oli kaikkea sitä mitä hän oli odottanutkin, hän sai keskustella nuorten kanssa joista osa oli tullut jo kaapista ulos ja sai tukea myös nuorilta jotka vielä kaapin kätköissä lymyilivät. Hän tunsi sanoinkuvaamatonta vapautta ja iloa. Hän kuuli useita tarinoita siitä kuinka elämä helpottuisi jos hän kertoisi vanhemmilleen tai edes jollekin läheiselle. Häntä ajatus kauhistutti, hänen vanhempansa eivät ikinä hyväksyisi häntä!
Onnekseen hän tapasi siellä myös mukavan pojan, jonka kanssa he jatkoivat yhteydenpitoaan.

Kertoa vaiko eikö?



Hän mietti kertomista pitkään, kertoisinko ensin äidille vai isälle? Entä jollekin kaverille? Hankkisiko ammattiapua?
Kului puolivuotta, hän ei kertonut kenellekään. Hän kaipasi sitä tunnetta jonka hän oli saanut nuorten tapahtumssa. Hän alkoi olla väsynyt, ystävä tapahtumasta oli suuttunut hänelle kun hän ei suostunut tapaamaan häntä omalla kotipaikkakunnallaan ja hän ei jaksanut netissäkään keskustella kun aina häntä vain kehoitettiin kertomaan jollekin. Hän alkoi uudelleen pohtia itsemurhaa, koulu ei enää sujunut ja hän oli usein poissa tunneilta.
Kouluterveydenhoitaja huolestui hänen tilastaan ja arveli masennukseksi ja soitti siitä hänen äidilleen. Hän itse koitti selitellä oloaan koulustressillä, mutta äiti tunsi poikansa... Äiti tiesi että nyt oli jotain muuta..

Niin, mitähän äiti sitten tekisi? Hylkäisi poikansa kun kuulisi mistä on kyse? Vai halaisi ja kertoisi että kaikesta huolimatta rakastaa poikaansa ja toivoo onnea hänen elämäänsä? Miten sinä toimisit? Tunnistaisitko pahaolon ystävässä, lapsessa ja olisitko valmis kuulemaan hänen kertomuksensa? Olisitko sinä valmis hakemaan tukea yhdessä läheisesi kanssa?



”Kaikkea ei voi kokea, joten on keskityttävä olennaiseen. Ja jokaisella meillä on oma olennaisensa.” -Tommy Tabermann


Julkaistu alunperin Perhonjokilaaksossa 23.10.2014