Haluttomuus

Haluttomuus on yleisin naisen seksuaalihäiriöistä. Useiden tutkimusten mukaan on arvioitu, että haluttomuutta esiintyy 20-50 %:lla naisista. On kuitenkin huomioitava, että haluttomuus ei välttämättä aiheuta naiselle merkittävää haittaa.

Naisten seksuaalinen haluttomuus, erityisesti parisuhteessa, on ikiaikainen puheenaihe miesten kesken. Vastaanotolla miesten yleinen valituksen aihe on kumppanin haluttomuus tai seksuaalisten halujen kohtaamattomuus. Mies voi esimerkiksi haluta yhdyntöjä joka toinen päivä, mutta nainen vain kerran viikossa. Tällöin ei tietenkään ole kyse naisen haluttomuudesta, vaan kyseessä on parisuhteen ongelma. Tällaisissa tapauksissa tarvitaan molemminpuolista joustavuutta ja kompromissihalukkuutta.

On melko varmaa, että mikäli seksuaalisen halun kohtaamattomuudelle ei tehdä mitään, tilanne johtaa ennen pitkää parisuhdeongelmiin. Mikäli kyseessä on halujen kohtaamisen ongelmat suhteessa, on hyvä hakeutua parineuvontaan. Neuvonnassa kartoitamme molempien osapuolien haluja ja sitä, kuinka juuri te voisitte löytää kultaisen keskitien haluissanne ja näin parantaa parisuhdettanne sekä seksuaalista hyvinvointianne.

Tutkittaessa naisen seksuaalista haluttomuutta, ensimmäinen kysymys on, että haittaako/vaivaako asia naista. Diagnoosin "naisen seksuaalinen haluttomuus" voi tehdä vain, mikäli vastaus on myönteinen. Mikäli näin on, selvitetään onko haluttomuus yleistynyttä vai vain johonkin tilanteeseen tai suhteesen liittyvää. On ymmärrettävä, että seksuaalinen halu muodostuu monista tekijöistä: biologisista, psykologisista, parisuhteeseen ja elämäntilanteeseen liittyvistä seikoista. Erilaiset seikat voivat joko vahvistaa tai ehkäistä halua. Vaikuttava tekijöitä ovat esimerkiksi testosteronin puute, kilpirauhasen vajaatoiminta, lääkkeiden sivuvaikutukset, unen puute, hormonilääkkeet jne.

Jotta seksuaalisuutta voidaan hoitaa, on neuvonnassa aluksi kartoitettava haluttomuuden ”muoto”, tutkittava sen olemusta, jotta voimme lähteä etsimään tietä onnellisempaan seksielämään ja haluihin. Mikäli haluttomuus vaatii lääkehoitoa tulee varata aika seksologille tai lääkärille.